The Black Leather Jacket

 Mick Farrenin kirjoittama ja koostama mustan nahkarotsin kulttuurihistoriikki julkaistiin ensi kerran jo 1980 -luvulla (tietenkin nahkakansissa) ja sen pohjalta tehtiin myös TV -dokumentti. Nykymuodossaan se on hiukan yli satasivuinen pehmeäkantinen opus. Liikkeelle lähdetään Farrenin henkilökohtaisista muisteloista, niitä seuraa jonkinlainen yleiskatsaus ja sitten edetään Kolmannen Valtakunnan kautta leffasankareihin, bikereihin, rokkareihin, muotimaailmaan ja ties vaikka minne.

Tällaisesta kirjasta on vaikea sanoa, onko se nyt hyvä vai huono ja onko sen arvosana kuutonen vai kasi vai jotain aivan muuta. Jos lukija sattuu itse kuulumaan siihen väestönosaan joka julkisille tai ei-julkisille paikoille lähtiessään mieluiten kiskoo niskaansa edes jonkinvärisen nahkatakin, hän varmasti pitää kirjasta ja sen sisällöstä. Mikään edes puoliakateeminen tutkielma tämä ei ole, mutta toisaalta on vaikea kuvitella kenenkään haluavan lukea sellaista...

Lienee siis viisainta suhtautua kirjaan tyystin omana tapauksenaan. Sisältö on kyllä jaoteltu kappaleisiin, mutta niiden aiheet tuntuvat menevän välillä päällekkäin. Jonkinlaista kronologiaakin on havaittavissa, mutta lievä poukkoilu ja välillä tajunnanvirtamaiseksi äityvä kirjoitustyyli sotkevat kuvioita. Puolivälin paikkeille edetään melko sujuvasti, mutta loppuosassa homma tuntuu hajoavan käsiin. On pakko myöntää että itse en viimeisen parinkymmenen sivun aikana oikein jaksanut keskittyä tekstiin (tämä seikka saattaa tietysti toimia myös surullisena esimerkkinä allekirjoittaneen keskittymiskyvystä).

Teoksen aihe on jo itsessään niin hankala, että hajoamisen ymmärtää. Joko olisi pitänyt kirjoittaa kymmenen kertaa enemmän tai sitten harjoittaa niin ankaraa tiivistämistä ja karsintaa, että sen myötä kaikki nyt läsnä oleva sympaattisuus ja yrittämisen tuntu olisivat hävinneet. Kirjassa nimittäin on myös vetovoimaa, eikä vähiten loistavan kuvituksen ansiosta. Elokuvista ja muotikuvauksista tms. napattujen pönötysotosten lisäksi on myös kohtalaisen kookas sortimentti aidoista ihmisistä aidoissa tilanteissa otettuja fotoja, jotka pistävät hymyilemään ja nyökyttelemään hyväksyvästi.

Eli ei tämä kirja minun arvosteluasteikollani hylsyä saa, muttei kiitettävääkään. Jos pitäisi summata lyhyesti voisi sanoa vaikka näin: "Paikoitellen ihan helkkarin hyviä kuvia, mutta muuten vähän sekavaa".