Tuesday, June 26, 2018

Melvin & Hamilton

Melvin & Hamilton on enklantilaiselta kalskahtavasta nimestään huolimatta saksalainen puulaaki, jolla on mukavan persoonallinen ja kohtuuhintainen mallisto. Nämä ko. yrityksen tuotteet olivat reippaassa tarjouksessa Amazonissa, joten tilasin ne veks. Syy siihen oli se, että kengissä näytti allekirjoittaneen tyyliin sopivan vinksahtaneen värimaailman lisäksi olevan suomalaiseen talvikeliinkin sopiva kumipohja.

Pohja onkin oikein mainio, ja kengät muutenkin hintaansa nähden perin asialliset. Koko on kohdillaan justiinsa eikä melkein, ja tuntuma on solkikengäksi yllättävän mukava. Soljet on kiinnitetty venykkeisiin, mutta ylempi solki on avattava jotta saa kengän kiskotuksi koipeensa ja vieläpä jalasta poiskin. 

Viimeistely ei kuitenkaan ole läheskään sataprosenttista, vaan pikku kauneusvirheitä löytyy sieltä täältä. Näkyvin huomautuksen aihe on se, että toisella puolella solkien ns. vyöosat ovat huomattavasti pidemmät kuin toisella.

Mutta jos ei ole tuollaiselle allerginen ja perinnehenkiset, mutta tavanomaista psykedeelisemmillä väriyhdistelmillä varustetut jalkineet kiinnostavat, Melvin & Hamiltonin tuotokset kannattaa ehdottomasti tsekata. Samassa hintaluokassa tarjokkaita ei ole varsinaisesti liikaa.