Sunday, February 19, 2012

Carlo Ventura


Nimi saattaa tuoda mieleen (ja tuokin, ainakin minun mieleeni) jonkun Ö -luokan aikuisviihde-elokuvien "näyttelijän", mutta kengät ovat siitä huolimatta melkoisen hienot. Ja hintakin oli niin maltillinen, ettei tarvinnut odotella alennuksia... Taalainmaalla vastaavista Carlo Venturan jalkineista pyydellään yli neljääsataa rahayksikköä, mutta nämä irtosivat 125 eurolla.

Huomionarvoisin seikka on se että näissä on kumipohja, mikä on näillä leveysasteilla paikoitellen hyväkin juttu. Pohjan jämäkkyydestä huolimatta kengät ovat todella kevyet ja niiden nahka on vielä pehmeämpää kuin jokunen merkintä sitten käsitellyissä Vivienne Westwoodeissa. Muotoilusta voidaan tietysti olla montaa mieltä, kaikki eivät näistä "square toe" -mallisista tykkää, mutta nämä eivät näytä mitenkään kömpelöiltä.

Ainoa esteettisesti kyseenalaisehko seikka on se, että pohjan kumimateriaali on taivuteltu suojaamaan myös kengän kärkeä. Kun noita autoaiheisia vertauksia on tullut usein käytettyä, tuosta tulee mieleeni urheilubiili johon on lätkäisty amerikkalaisen standardin mukaiset turvapuskurit, siten kuin 70 -luvulla oli tapana. Mutta eiköhän tuon vähemmän viehättävän yksityiskohdankin siedä, sillä pysyvätpä kärjet sitten hyvässä kuosissa - kunhan törmäys ei tapahdu kovin suuressa vauhdissa...

Thursday, February 16, 2012

Ikonit ja inspiraatiot


Andy McCoy, Sid Vicious, Ian Astbury, Slim Jim Phantom, Wattie Buchan, Cisse Häkkinen, Johnny Winter. Tuossa nyt jokunen nimi joiden tyyliä (tai tyylittömyyttä) tuli apinoitua silloin kun etsin itseäni musiikkipohjaisista alakulttuurilokeroista. Ei tosin mitenkään kronologisessa tai muussakaan järjestyksessä, paitsi satunnaisessa...

No, en löytänyt itseäni mistään lokerosta ja sittemmin olen genrehuorauksen lisäksi luopunut monista muistakin kyseenalaisista tavoista, kuten esim. aurinkolasien käytöstä pilvisellä säällä, paidan tunkemisesta housuihin sekä hattuun tahi muuhun päähineeseen pukeutumisesta sisätiloissa. Ja sen lisäksi olen tietenkin ihastunut Karjuvaan Kaksikymmenlukuun, siis noin ikäänkuin henkis-platonis-esteettisellä tasolla.

Mokoma villitys (tai onko se nyt enää niin villityskään, kunhan vain on jotakin) sai alkunsa joitakin vuosia sitten kun aloin perehtyä mykkäelokuvaaikakauden leffatähtösiin, erityisesti Louise Brooksiin. Vähitellen kiinnostuin myös aikakauden musiikista, kuvataiteista, arkkitehtuurista ja muustakin kulttuurista - siis muustakin kuin amerikkalaisesta, erityisesti Weimarin Saksa osoittautui erityisen kiehtovaksi. Taidehistoriaa tutkiessani löysin Otto Dixin ja ns. Neue Sachlichkeit -suuntauksen ja se oli sitten varmaankin se likilegendaarinen viimeinen niitti.

Miten tuo kaikki sitten on liitettävissä vaatetukseen? Ei suoranaisesti mitenkään, vaan kyse on pikemminkin tietynlaisesta yleisfiiliksestä. Jos jokin vaatekappale tuo jostain syystä mieleen vaikkapa Tamara de Lempickan maalauksen, Delahaye- tai Bugatti -merkkisen auton tai siinä on hiukankin Art Deco -henkeä, niin ehkäpä tykästyn siihen niin että olen valmis maksamaan siitä voidakseni pukeutua siihen julkisilla tai vähemmän julkisilla paikoilla.

En siis varsinaisesti YRITÄ pukeutua 20 ja 30 -lukujen tyyliin, ja repertuaarissani on paljon vaatteita jollaisia ei siihen aikaan käytetty. Mutta siitä huolimatta tuo aikakausi tarjoaa ne suurimmat inspiraatiot ja innostuksen lähteet, eikä pelkästään pukeutumisen suhteen. Toisaalta jos puhutaan nimenomaan pukeutumisesta, ko. ajan tyylissä on se hyvä puoli että se on... niin, jokseenkin ajatonta. 20 -luvun tapaan pukeutunut henkilö ei nykyisinkään ihan helposti näyttäne ajastaan jääneeltä reliikiltä (retrosta tai kitschistä puhumattakaan), mutta toisaalta sulautuu mainiosti ties kuinka vanhojen tyylihuonekalujen täyttämään interiööriin eikä vaikuta koomiselta hiukan uudemmankaan ajopelin ratissa.

PS. Laitoin tuon kuvan lisukkeeksi, koska se tuntui sopivan aiheeseen. Piirsin sen muistaakseni tammikuussa 2009. Auton esikuva on Hispano-Suiza J12, leidille löytyi malli nettiin skannatusta 20 -luvun muotikatalogin kuvasta, palmun latinankielisen nimen olen autuaasti unohtanut ja loppu on ns. omasta päästä.