Thursday, June 9, 2011

Jo Ghost Positano

Nämä ehdottoman hillityt miestenkengät löytyivät taannoin Britteinsaarten Amazonista. Jäljellä oli vain yksi pari joka sattumoisin oli oikeaa kokoa, ja kun alennusprosenttikin oli seitsemänkymmentä, ei ostopäätöksen teko vaatinut yön yli nukkumista eikä juuri muutakaan harkintaa.

Tilaus tehtiin torstaipäivän iltana ja tiistaina kengät olivat postilaatikossa. Se on nopeaa toimintaa, se! On pakko myöntää että pakettia avatessa pikkaisen jänskätti, josko koko olisi sittenkin epäsopiva... Mutta eipä se ollut.

Nämä ovatkin jo ehtineet olla ahkerassa käytössä ja osoittautuneet yllättävän mukaviksi sekä ilmaviksi. Nokkaa on kuin 60 -luvun Maserati Ghiblillä, mutta muotoilu on muuten niin siro että kengät eivät näytä ylisuurilta edes tällaisen käppänän koivissa. Materiaalit ovat ensiluokkaiset eikä viimeistelyssä ole mitään huomauttamista.

Joillakin sivustoilla on mainittu että Jo Ghostin kengät olisivat usein kokomerkintään nähden suurenpuoleisia, mutta ainakaan nämä eivät tue tuota käsitystä. Eurokoko on nimittäin 41, ja oma "normaalikokoni" on useimmiten 40. Joskus 39 tai juuri tuo 41, valmistajasta riippuen. Kokomerkintä vaikuttaisi siis olevan melko hyvin kohdallaan.



Sunday, June 5, 2011

Hifistelykenkiä netistä

Koska tässä ei ole kummempaakaan tekemistä kuin saunanjälkeistä öllöttelyä ja siiderinjuontia, ajattelin nakutella näkyville värkkäämäni listan ns. eksoottisemmista kenkien valmistajista sekä niitä tyrkyttävistä nettikaupoista, höystettynä kommentaareilla. Siis nimenomaan nahkakengistä, jotka ovat niitä ainoita oikeita herrasmiehen kenkiä Nokian kumisaappaiden lisäksi. Lista on kuitenkin täysin puolivillainen ja saattaa vanhentua nopeasti, mutta ehkä siitä on jollekin jotain hyötyä joskus jossain tapauksessa jos niikseen tulee... ähm. Siispä, asiaan.

Jo Ghost: Oma hlökohtainen suosikkini. Liskonnahkaa, käärmeennahkaa, tavallista nahkaa, terävää kärkeä ja ei niin terävää, nauhakenkää, saapasta, slip-onia ja ties mitä. Jänniä yksityiskohtia ja aina tyylikästä. Myyjinä mm. Arthur-Chaussures, Zalando, SF-Schuhe ja Detail Soho. Brittien Amazonistakin saattaa löytyä.

Shoepassion: Näyttävät ainakin kuvissa todella hienoilta eivätkä hinnatkaan aiheuta kaameaa pyörrytystä. Jos rauskun- ja strutsinnahka eivät miellytä, tarjolla on hillitympiäkin malleja. Näitä tekisi mieli kokeilla. Sivut osoitteessa shoepassion.de.

Jeffery West: Läntisen Jefe alkanee jo olla yleisestikin melko tunnettu, mutta kengätkin ovat kyllä varsin jees. Itse tykkään eniten niistä joissa ei ole pääkalloniittejä sun muuta joutavaa. Näitä löytyy mm. Asokselta (Asosilta?), Amazonista sekä Jeffery Westin omilta sivuilta.

Bernert Cölln: Keskeisen Euroopan Jeffery West? Kenkiä katsellessa tuollainen määre tuli mieleen, vaikken Herr Cöllnin tuotantoa tahi suunnittelufilosofiaa sen kummemmin tunnekaan. Hiukan hillitympiä nämä kyllä ovat, mutta joukossa on muutamia todella hienoja malleja. Tsekkaa osoitteesta stilfaktor.de.

Jean-Baptiste Rautureau: Ranskalaista Tyyliä isolla T:llä, todellisia sopivasti ekstravagantin herrasmiehen kenkiä. Turhat yksityiskohdat loistavat poissaolollaan. Sarenzalta löytyy, ja niin löytyy muuten hintaakin.

Patrick Cox: Patrick Coxin kenkiä on hyvin tarjolla Amazonissa ja varmasti monessa muussakin paikassa. Täydellisesti en ole perehtynyt, koska jostain syystä P.C.:n kengät eivät itseeni oikein iske. Joitakin upeita käärmeen- ja rauskunnahkakenkiä muistan kyllä nähneeni.

Noin, seuraavaksi siirryttäköön osoitteeseen stiefel.eu. Kyseessä on saksalainen saappaisiin erikoistunut sivusto (saksalaisilla ja nahkasaappaillahan on tunnetusti ollut pitkä ja lämmin rakkaussuhde), jossa kuitenkin on myös joitakin mielenkiintoisia kenkiä esim. merkeiltä Sendra, Sancho ja Mezcalero. Unohtamatta myöskään niitä saappaita - ko. valmistajilta löytyy malleja muillekin kuin urbaanilehmipaimenille sekä motoristi-huliganisteille ja sellaiseksi itsensä tunteville. Myös Saksan Amazonissa on kivasti ko. kenkiä, ja Sendroja löytyy myös Detail Sohon sivuilta.

Ja sitten Ameriikan ihmemaahan ja siellä saatavilla oleviin kenkiin, joita riittää suorastaan kuorma-autolasteittain ja niitä myyviä nettisivustoja samoin. Näitä jalkineita koskeva luettelo on täysin pintapuolinen raapaisu, lähinnä olen ottanut mukaan valmistajia jotka tekevät itseäni miellyttäviä malleja. Niiden (sekä monien muiden) metsästely kannattaa aloittaa jenkkien Amazonista, upscalemenswear.comista tai shoebuystä. Tai vaikka Googlesta.

Belvedere: Mielestäni eräs kiinnostavimmista valmistajista. Todella hienon näköisiä kenkiä joissa eksoottisista materiaaleista huolimatta ei ole sorruttu tyylittömyyteen.

Fennix: Myös Fennixillä on upeita kenkiä. Ja sitten niitä vähemmän upeita... Mutta erityisesti käärmeennahkaiset nilkkurit ovat aivan mahtavia.

Mezlan: Mezlanin kengistä olen kuullut paljon hyvää. Jos näihin kuulopuheisiin on uskomista, hinta-laatusuhde on kohdallaan. Sen ainakin tietää sanoa, että hinnat eivät ole hirveitä eikä kenkien ulkomuodossakaan ole moittimista.

Mauri: Näiden hintalaput pistävät takuulla vähän äveriäämmänkin jampan silmät räpsymään. Tyyriimpien Maurien hinnalla ostaa jo nimittäin vaikka rotukoiran tai melko hyvälaatuiset kaiuttimet... Itseäni nämä eivät oikein miellytä, mutta toisaalta räppärit ja oligarkit saattavat olla hyvinkin innoissaan.

Mark Nason: Nasonin Mark tekee suorastaan juupelinmoisen hienoja saappaita. No, jotkut mallit ovat turhan koristeellisia lohikäärmetikkauksineen sun muine riipukkeineen, mutta useimmat ovat ns. hiton siistejä.

Fiesso: Jänskiä malleja, joista toiset ovat todella tyylikkäitä ja toiset sitten sitä vastakkaista äärilaitaa. Nämä eivät ole mitään varsinaista raskasta sarjaa eivätkä ehkä edes keskisarjaa, mutta ansaitsevat tulla mainituiksi. Hinnat ovat... no, vähintään edulliset, joten jos haluaa jotain erilaista halvalla ja on valmis läpikäymään tullimuodollisuudet niin tässä sitä on.

Zota: Zotaan pätevät samat määreet kuin Fiessoonkin. Tarjolla on perinteisempiäkin malleja, mutta myös varsin mielenkiintoisesti muotoiltuja jalkineita jotka taatusti jakavat mielipiteitä.

Lisäksi on sitten esim. sellaisia merkkejä kuin David Eden, Romano Martegani, La Scarpa, Matteo & Massimo, Giovanni Marquez ja Sutor Mantellassi. Näihin en ole itse sen paremmin perehtynyt.

Niin, ja muistutettakoon vielä kaikenlaisista online-outleteista sun muista joista voi tehdä varsinaisia löytöjä. Yoox lienee näistä tunnetuin, hakemalla löytyy lisää.




Nahkatakkisaaga

Niin se on kuulkaas että nahkatakit ovat olleet kovassa kurssissa aina siitä lähtien kun sain ensimmäisen prätkärotsini lahjaksi mutsilta ja faijalta. Sen jälkeen niitä onkin ollut omistuksessa kymmenittäin: Prätkärotsien lisäksi hapsutakkeja, rottatakkeja, lentäjäntakkeja, pitkiä takkeja, lyhyitä takkeja ja ties minkälaisia takkeja. Punk- ja glam-aikoina niitä tuli kustomoitua itse, laiteltua niittejä ja maalailtua yms. vastaavaa.

Nykyisellään nahkarotsihegemonia on sikäli haalistunut, että muutaman viime vuoden aikana olen tykästynyt villakangastakkeihin. Ne ovat huomattavasti nahkatakkia mukavampia autolla ajaessa ja tuntuvat muutenkin luontevammilta yllä. Nahkatakki on kuitenkin edelleen suosikkini silloin kun ulkoillaan - jostain syystä en ole ikinä oppinut pitämään mistään varsinaisista retkeilykäyttöön tarkoitetuista asusteista. Teen keväiset pihatyötkin lyhyessä nahkarotsissa... No, oikein todella kylmiä talvikelejä varten on sitten Joutsenen untuvatakki, joka viimeistään viime talven "ryssän helvetti" -osaston lämpötiloissa (tai pikemminkin kylmätiloissa) maksoi itsensä takaisin ja ihan korkojen kera.

Taannoin tuli mieleeni että voisin hommata oikein kunnollisen wanhantyylisen nahkiksen, jota sopisi sitten käyttää seuraavat vuodet ja vaikka vuosikymmenet kevään sateissa ja syksyn viimoissa. Sellaista ei vain tahtonut löytyä mistään. Kauppojen vaatetelineitä useimmiten koristavat "made-in-Hindukiina" -räpellykset eivät oikein puhutelleet, joten oli alettava harkita ulkomailta tilaamista tahi Suomenmaassa teettämistä. Netissä satuin törmäämään kuviin Luftwaffe-lentäjien käyttämistä takeista, alunperin pyöräilykäyttöön tarkoitetuista lyhyistä rotseista joissa oli tuplakaulukset ja kaksirivinapitus, ja ne kiinnittivät heti huomion. (Tässä yhteydessä on tietysti mainittava että ko. lentäjät käyttivät monenlaisia muitakin takkeja, tuo malli vain näytti kiintoisimmalta). Skottilaisen Aero Leatherin valikoimista löytyi nimen "Radjacke" tunteva malli ja sellaisen tilaaminen alkoi jo vaikuttaa houkuttelevalta, kunnes päädyin kotimaisen Karraxin sivuille pällistelemään ajurintakkia. Se täytti ehdot mainiosti ja hiukan pidempänä se olisi vielä käyttökelpoisempi.

Pian selvisi että Yours Trulyn salskean ja piiskamaisen jäntevän vartalon mittojen kohtuullisuuden vuoksi ajurintakin normaalit kaavat eivät natsanneet, vaan ne oli pistettävä uusiksi. Värin kanssa tuli hiukan arpomista: Alunperin olin ajatellut ruskeaa joka olisi vielä vanhahtavampi, mutta päädyin lopulta mustaan. Koska yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat blogia, tyrkkäsin mukaan foton takista. Kiitoksia Karraxiin laadukkaasta työstä ja loistavasta palvelusta!