Alen elegia etc.

Perinteiset Välipäivien Alennusmyyntisembalot on siis jälleen läpikäyty. Ja jälleen perinteisesti ihmetelty, että mitähän helvettiä minä täällä teen... No, vaikka tulikin saatua yliannos tavisten läsnäoloa ja halvan hajuveden löyhkää, sekopäisinä riekkuvia kersoja, kaupoissa soivia juhatapioita ja jennivartiaisia sun muuta kauheaa, niin löysin sentään yhden (1) ostokelpoisen vaatekappaleenkin! Kyseessä oli vihreä neulepaita, ostopaikka KappAhl ja hinta 25 euroa.

Itse asiassa tarkoitus oli päämäärättömän pyörimisen lisäksi etsiä uutta talvitakkia ulkoilukäyttöön. Sellaista joka olisi riittävän pitkä ja riittävän (muttei liian) lämmin ja jossa olisi huppu. Kun tuossa rakkaassa syystakissa ei ole huppua ja untuvatakki taas on hiukan turhan tanakka parin asteen pakkasille. Mutta eipä sellaista löytynyt... Joko hinnat olivat karmeita tai sitten värit ja materiaalit olivat karmeita tai sitten koot olivat vääriä, yleisimmin kuitenkin kaikkia kolmea yhtäaikaa. Jaapa jaa. Pitänee siis vyöttää kupeensa ja käydä jossain eräliikkeessä pällistelemässä joskus.

Jälleen tuli havaittua myös se, että vaikka Suomen Laki (12 -kertainen hurraahuuto Suomen Laille) velvoittaa, niin alennushinnat olivat taas kerran aika usein hukassa. Itse asiassa melkein useammin hukassa kuin näkyvissä. Siinä se pönötti, normaalihinta ja alennusprosentti mutta lopullisia hintoja saitkin laskea päänupissasi. Minähän tietysti lasken kuin supertietokone, mutta moni muu ei varmaan osaa laskea edes persmäkeä. Se mainittakoon kuitenkin erityisesti, että KappAhlin vihreässä neulepaidassa alehinta oli näkyvillä kuten pitikin. Säästäähän se tokikin työaikaa ja henkilöstökuluja ja hintalappuja ja paperia ja ikimetsiä ja Itämeren luontoa, että ne lopulliset hinnat jätetään lätkimättä tuotteisiin. Mutta ärsyttää se silti.

On sieltä Saapasmaastakin tullut taas tilailtua jotakin. Joulun alla saapui paketti sisältäen Emporio Armanin lätsän (oli hieno), David Mayer Namanin neuletakin (oli ihan helkkarin hieno) ja Pose Londonin pitkähihaisen kauluspaidan. Ja se oli varmaankin yksi parhaista ostoksistani vähään aikaan, etenkin sillä neljänkympin hinnalla! Hienompaa kauluspaitaa en ole ikuna nähnyt. Niinpä tilasinkin toisen vastaavan, mutta väriltään mustan. Ja sen kaveriksi vielä toisenkin kauluspaidan sekä Strafin takin. Nämä jälkimmäiset eivät ole vielä saapuneet, mutta pitääpä kuvailla ainakin sitä takkia sitten jahka saapuvat. Siis ihan kamerallakin eikä vain sanan siveltimellä.

Alennusmyynteihin liittyen tekee vielä mieli sen verran vitt... eikun siis todeta että siellä tuli taas kerran mieleen että Suurelle Cthulhulle kiitos, jotten ole syntynyt suomalaiseksi perusmieheksi. Sellaiseksi jolla on se puolipitkä musta takki, siniset lököttävät farkut, ruskeat pyöreänokkaiset kengät, pärställä kahden päivän sänki ja silmillä rillit a la Matti Vanhanen. Sellaiseksi joka tulla lumpustaa kärsivällisesti sen blondin eukkonsa ja kakaroidensa perässä vaatekauppaan ja seisoo vaisusti hymyillen siinä paitarekin vieressä sillävälin kun Emäntä valikoi vaatteita ja rakastettavat lapset juoksevat pitkin käytäviä. Sitten se paimennetaan sovituskoppiin ja siellä se vaihtaa kuuliaisesti vaatteita. Lopulta mennään kassalle ja ihanainen vetyperoksidi- ja hajuvesipurkkeihin sukeltanut puoliso kietoo sitä ruudullista huiviaan tiukemmin kalkkunankaulansa ympärille ja julistaa ylpeänä niin että koko ostoskeskus kuulee: "Tämmönen tää on, tää meidän Pekka! Kerran vuodessa sen saa vaatekauppaan"!

Pikkutakki pilkahtaa

Lallalaa.

Niin siis todellakin, uusi puketti Italiasta saapuikin jo, sisältäen kuvassa esiintyvän takin sekä lisäksi kesäpaidan sekä olohousut. Aloitetaanpa ruotiminen takista: Se on merkkiä Genti - firma on käsittääkseni kotoisin Alankomaista, mutta vaattehesta ei alkuperämaamerkintää löytynyt. Ja olipa muuten varsin vähällä, ettei koko rotsi lähtenyt paluupostissa takaisin. Olisikin lähtenyt, ellei olisi ollut niin halpa (149 euroa) ja muuten hyvä.

Nimittäin hyvä lukuunottamatta nappeja. Sanottakoon aivan tässä ja nyt, että surkeampia ja lapsellisempia kiinnittimiä en ole ikinä nähnyt! Ne ovat kuin yli-isot nepparit, joiden ns. tappiosa kiinnittyy paikoilleen pinssimäisellä mekanismilla. Eli niissä on piikki, johon varsinainen kiinnitysosa painetaan. Siihen sen sitten pitäisi jäädä tukevasti paikoilleen. Kuulostaako sekavalta? Tai utopistiselta? Juu, niin minustakin. Edessä olevista napeista toisen kantaosa oli irti ja taskuista puuttuivat molemmat. Niissä olisi kyllä pitänyt olla ne, sillä kummassakin taskussa oli pieni reikä muistona irronneesta osasesta. Että silleen! Ja etunapeista sen ylemmän kantaosa oli murjottu paikoilleen vähintään pajavasaralla, sillä se oli aivan painunut ja muodoton. Eipä ihme, ettei se pysynyt kiinni. Kylläpä muuten otti hieman päähän, vaikka sainkin lopulta ko. napin siihen kuosiin että se sentään pysyy suljettuna.

Mutta se napeista ja niiden puutteesta ja hyviin uutisiin. Ensinnäkin takki on äärimmäisen miellyttävää materiaalia, eli molskikangasta. Painimolskia se ei kuitenkaan ole, sillä se ei haise hielle ja pohojalaaselle homoerotiikalle... Englanniksihan molski tunnetaan nimellä "moleskin" eli myyrännahka. Nyt kukin voi sitten tykönään laskeskella, kuinka moni myyräpoloinen on joutunut luopumaan ihostaan tämän takin vuoksi. No, oli miten oli, molski on mukavan jämäkkää ja kestävää. Se on myös suhteellisen raskasta, pitää muotonsa eikä liehu ympäriinsä. Tässä kohtaa voikin mainita, etten ole ikinä voinut sietää niitä lipareita joita yleensä myydään nimillä "pikkutakki" tai "irtotakki". Mieluummin pukeutuisin vaikka räkäliinaan, kun siihen olisi sentään mukava niistää.

Lisäksi on sitten leikkaus. Ja siitä huomaa, että sitä on mietitty. Takki istuu päälle tanakasti kuin Tukiaisen Johanna sylitanssia antaessaan (huom. ei henk. koht. kokemusta). Tuntuma on jotain aivan muuta kuin silloin kun tempaiset yllesi jonkin bulkkikaupan takkitekeleen. Sen rinnalla kehnot napit ovat mitättömän pieni valituksenaihe. Nehän voi sentään aina vaihtaa.

Paketissa saapunut paita oli merkkiä Alice San Diego. Kyseessä ei ole minkään amerikkalaisen Liisan valmistama vaatekappale, vaan nimen takaa löytyy suhteellisen tuoreehko italialainen puulaaki jonka perustajan henkilöllisyyden olen jo autuaasti unohtanut (paita on myös valmistettu Italiassa eikä missään Hindukiinassa). 55 euroa kustantanut paitaparka oli taiteltu tai pikemminkin kääritty A5 -paperia pienemmäksi ryppyiseksi pinkaksi, ja näytti melkoisen murheelliselta esitykseltä kun kääröä availin. Mutta kun paidan nykäisi ylleen, näkymä oli kaikkea muuta kuin surkea! Todella tyylikäs kesäpaita, jonka materiaali on aivan ohutta muttei kuitenkaan vastenmielisen halvan näköistä - tai läpinäkyvää, luoja paratkoon. Värityskin on oivallisen harmaanvihreä. Kaikkiaan paita muistuttaa kevennettyä versiota poolopaidasta: Se on hieman lyhyempi sekä istuvampi eikä siinä ole nappeja. Kaulus on nahkaa (tai pikemminkin nahalla päällystettyä kangasta) ja siksi paita vaatii hellävaraista käsinpesua. Paidasta ei nyt ole kuvaa, mutta jospa sitten kesällä tai kesemmällä.

Olohousut, verkkarit tai mitkä lie olivat ranskalaisen nyrkkeilylegendan nimeä kantavan Marcel Cerdan Heritage -konglomeraatin mallistoa, hinta 49 euroa, valmistusmaa Portugali. Kerrassaan pätevät housut, ei siinä mitään. Jämäkkää kangasta joiden voisi olettaa pitävän tuultakin. Jos tekee mieli pukeutua hiukka fiinimmin myös ulkoillessaan ja/tai olla möllöttäessään, näitä voi suositella varauksetta. Erityisesti tuolla hinnalla!

Kuvauksen hoiti taasen Riitta, kiitoksia.